Valokuvastudio Kaarinaan
Valokuvastudio Kaarinassa – Unelmasta Kotistudioksi
Oletko sinä koskaan haaveillut valokuvastudiosta? Niin minäkin! Ja kuten aikaisemmassa kirjoituksessani kerroin, jokaisella asialla elämässä taitaa sittenkin olla tarkoitus. Ajatus oman valokuvastudion rakentamisesta Kaarinaan tuntui luontevalta askeleelta – miten nykynuoriso sen sanoisi, "next step." BIG things, fam? Legit meillä oli omakotitalossa ylimääräisiä neliöitä länsisiivessä, jota käytimme varastona ja jota voisi hyvin hyödyntää studion tarpeisiin. Ongelmana oli vain se, että tila oli täynnä tavaraa, joka pitäisi siirtää jonnekin muualle.
Kamera kauniiseen käteen ja kaikki myytäväksi kelpaava myyntiin! Näin sain katettua osan valokuvastudion rakennuskustannuksista ja onnistuin myös vakuuttamaan puolisoni siitä, että uusi varasto voisi sijaita kellarissa. Iso kiitos puolisolleni tuesta, jaksamisesta ja ymmärryksestä tämän projektin tiimoilta. Tavaraa kannettiin kaksin käsin pois tulevan studion tieltä. Ostajia kävi pihalla hakemassa myyntiin laitettuja tavaroita, ja pari kuormallista turhaa tavaraa vietiin kaatopaikalle. Näin pohja studiolle oli valmis!
Suunnitteluprosessi – Millä värillä tämänkin maalaisi?
Tila ei ole mahdottoman suuri, mutta juuri riittävän kokoinen valokuvastudion rakentamiseen. Tutustuin muiden valokuvaajien studioihin ja varmistin, että tila täyttää tarvittavat mitat. Eniten mietitytti huonekorkeus, joka ei saisi olla yhtään matalampi. Pohdin pitkään värimaailmaa, joka avartaisi pitkää mutta hieman kapeaa tilaa, ja päätin tehdä tilasta mahdollisimman vaalean, jotta tilantuntu säilyisi.
Lattiaan asensin vaaleanharmaan laminaatin, jonka asennus hieman kieroon lattiaan toi oman haasteensa. Usko meinasi välillä loppua, mutta päättäväisyys jatkaa kohti omaa valokuvastudiota antoi motivaatiota. Seinät oli vuorattu kaksinkertaisella tapetilla, jonka irrottaminen oli oma prosessinsa. Kasteluletkun avulla sain tapetit irti, kun tarpeeksi lastalla raaputtelin. Seinät vaativat uuden nauhoituksen ja kittaamisen, jotta lopputuloksesta tuli mahdollisimman tasainen. Maalasin seinät kolmeen kertaan valkoisella saadakseni halutun lopputuloksen. Seinät ja lattiat saatiin valmiiksi, ja sitten pitikin jo miettiä kalustamista.
Valokuvaustaustat ja kalustaminen
Alussa suunnittelin, että valokuvaustaustat laitettaisiin lattialla seisoviin telineisiin, mutta vierailu Rajalan liikkeessä murskasi tämän idean: tila olisi liian kapea kolmimetrisiä taustoja ja jalustoja varten. Jalustojen kanssa olisi ollut myös kaatumisriski, joten päädyimme myyjän kanssa toiseen ratkaisuun. Rajalan ammattilaiset ehdottivat taustojen kiinnittämistä kattoon, jolloin taustojen vaihtaminen on nopeampaa ja turvallisempaa.
Valitsin aloitustaustoiksi valkoisen ja mustan, joiden avulla saan monipuolisia kuvia asiakkaista. Löysin myös netistä sinisen taustan, jonka halusin hankkia, sillä olin käyttänyt vastaavaa väriä kouluaikoina ja tiesin sen toimivan tietyissä kuvauksissa. Taustat kiinnitettiin kattoon, ja seuraavaksi oli aika suunnitella valaistus. Löysin kaksi Godoxin studiovaloa, ja pian sovinkin kaupat niiden myyjän kanssa. Hän toimitti valot suoraan kotiin, ja pääsin kokeilemaan studion toimivuutta. Tarvikkeille tarvitsin myös säilytystilat, joten hankin hyllyn, johon ne sain järjesteltyä.
Onko studio valmis?
Ei varmasti koskaan täysin, sillä haluan kehittää sitä jatkuvasti. Uusia sisustussuunnitelmia on jo mielessä, mutta niistä lisää myöhemmin, kun ajankohta on oikea.
Kustannustehokas ja asiakaslähtöinen valokuvastudio Kaarinassa
Nyt kun studio on saatu valmiiksi kotiimme Kaarinaan, voin tarjota asiakkaille mahdollisimman kustannustehokasta valokuvauspalvelua. Ajatus työskentelystä omassa kodissa on kiehtova, sillä aiemmalla urallani etätyö tai kotityö ei ollut mahdollista. Tämän kotistudion myötä pystyn pitämään valokuvauksen hinnat asiakasystävällisinä, koska vuokrakustannuksia ei ole. Myös parkkitilaa on riittävästi, mikä monessa muussa paikassa saattaisi olla haaste.
Paikallisuus ja asiakastyöt
En ole vielä ehtinyt mainostaa valokuvastudiotani laajasti Kaarinan ja Varsinais-Suomen paikallisissa viestintäverkoissa, mutta olkoon tämä blogikirjoitus pieni mainos. Haluan, että asiakkaani viihtyvät kuvauksissa, ja kodinomainen ilmapiiri on varmasti yksi viihtyvyyttä lisäävä tekijä. Teen jatkuvasti parannuksia studioon ja hankintoja, jotta voin palvella kaikkia asiakkaiden tarpeita – oli kyseessä sitten still-kuvaus tai video, johon tarvitaan studion kaltaiset olosuhteet.
Kaarinalaiset ovat lämpimästi tervetulleita tutustumaan kuvauspalveluihini, oli kyseessä studiokuvat tai miljöökuvaus luonnossa. Kaarinan alueen yrittäjille haluan olla ensisijainen valinta mediatuotannon palveluissa. Yrityskuvaukset, Tuotekuvaukset tai vaikkapa sosiaalisen median tuotanto onnistuvat minulta vaivattomasti. Kutsunkin Kaarinan alueen yrittäjät ja asukkaat tutustumaan kustannustehokkaisiin palveluihini!
-Juho-
Potrettikuvaus Kaarinan studiollamme